Bullmastiffi ennen ja nyt

Bullmastiffi hyväksyttiin Englannin Kennel Klubiin 1924 omaksi rodukseen. Mutta se on alkanut muotoutua jo paljon aiemmin, 1700-1800 luvulla. Bullmastiffi eli Gamekeeper's Nightdog kehitettiin riistanvartijan yökoiraksi työkäyttöön. Sen tehtävänä oli vartioida suuria riistamaita, jäljittää riistanvartijan kanssa salametsästäjiä ja kontaktin saatuaan odottaa hiljaa, hyökätä käskystä ja pitää "saalis" paikoillaan, kunnes riistanvartija ehti paikalle. Koiran tuli myös käskystä irrottaa otteensa, joten sen tuli olla koko ajan kontrolloitavissa. Salametsästäjät liikkuivat usein ryhmissä ja heillä oli mukanaan omat metsästyskoiransa, joiden kanssa bullmastiffi joutui napit vastakkain eikä käytännössä siis saanut olla koirasosiaalinen. Joten vaikka kyse on nk. kiinnipitävästä koirasta, on sen historia ollut todennäköisesti hyvinkin verinen. Luonteeltaan nämä koirat saattoivat olla hyvinkin teräviä, mutta toisaalta ne asuivat usein perheenjäsenenä riistanvartijan kodissa, joten niiden täytyi olla luotettavia oman perheen, lasten ja kotieläinten kanssa. Tuohon aikaan pääosaa jalostusvalinnoissa esittivätkin käyttöominaisuudet ja luonne - unohtamatta kuitenkaan sitä, että koiran piti myös fyysisesti selvitä tehtävistään. Bullmastiffilla on mastiffin vartoimiskyky ja vainu yhdistettynä bulldogin rohkeuteen ja periksiantamattomuuteen. Luonteen puolesta matka riistanvartijan yökoirasta seurakoiraksi ei ole aina sujunut aivan ongelmitta. Seurakoira ei tarvitse kaikkia niitä ominaisuuksia, joita työtä tekevältä koiralta odotettiin, esimerkiksi suurta vartiointiviettiä ja terävyyttä, mutta toisaalta matkan varrella on varmasti kadonnut luonteista myös paljon säilyttämisen arvoista. Kun kyse ei enää ole varsinaisesta työ- ja palveluskoirasta, ei käyttöominaisuuksiakaan ole systemaattisesti enää jalostettu. Luonteen osalta on edelleen jonkinmoinen haaste, miten entinen, voimakkaan reviiriajattelun omaava ja mahdollisesti puolustushaluinenkin työkoira saadaan mukautettua seurakoiramuottiin.

Haluankin säilyttää myös rodun alkuperäisiä ominaisuuksia niin luonteen kuin käyttöominaisuuksienkin suhteen. Koska rotu on alkujaan kehitetty työkoiraksi, en halua tehdä siitä laiskaa ja liikuntakyvytöntä pulleroa. Näkemykseni bullmastiffista on koira, joka kykenee liikkumaan ja juoksemaan, ja jopa myös nauttii siitä. Suuri kokokaan ei niin haittaa, kunhan rotutyyppi ja mittasuhteet pysyvät oikeina eikä koiralla ole liioiteltuja piirteitä. Liian raskas rakenne ja ylipaino heikentää käyttömahdollisuuksia esimerkiksi harrastuksissa ja rasittaa koiran niveliä sekä luustoa tarpeettomasti. Kuono ei saa olla liian lyhyt, sierainten tulee olla avonaiset ja hengityksen kulkea ongelmitta vaikka bullmastiffi kuuluukiin brakykefaalisiin rotuihin, joka tarkoittaa siis lyhytkuonoisia ja lyhytkalloisia rotuja. Luonteen puolesta haluan, että rotu voisi säilyttää ominaisuutensa vahtikoirana ja perheen turvana, niin kotona kuin ulkoillessakin. Bullmastiffin ei kuitenkaan kuulu missään nimessä olla aggressiivinen, tosi paikan tullen sen tulisi silti kyetä turvaamaan oma perhe ja se "tosi paikka" tulisi koirankin kyetä erottamaan. Vaikka parhaassa tapauksessa bullmastiffi onkin aina valmis harrastus- tai lenkkeilykaveri, tulee sen kuitenkin osata sisätiloissa rauhoittua myös lepäämään.

Bullmastiffin suurimpia terveysongelmia ovat nivelten kasvuhäiriöt sekä erilaiset ihovaivat, joista yleisimpiä ovat furunkuloosi, hot spot ja allergiset ihottumat. Bullmastiffien kuolinsyistä yleisimpiä ovat erilaiset syövät.  Rodun PEVISA sisältää vain lonkkien ja kyynärien luustokuvauksen, mutta rodulta olisi hyvä tutkia myös sydän ennen jalostuskäyttöä. Myös luomien virheasentoja esiintyy joillain koirilla, joita ovat mm. luomen sisäänkiertymä (entropion), luomen uloskiertymä (ektropion) ja liian suuri luomirako (makroblepharon). 

Linkkejä