Aradia, Little Freak's Talisman

Aradia on Lilithin pikkusisko; molemmilla on sama emä, mutta eri isät.

Aradia on todella rohkea eikä ole varautunut uusiakaan asioita kohtaan, kissojen kanssa Aradia oli heti kuin olisi aina ollutkin. Meidän muita koiria se ei pelännyt ollenkaan, vaan nimenomaan vaati päästä muun lauman seuraan. Aradia on myös hiukan tulisempi ja vaativampi tapaus kuin isosiskonsa, mutta yhtä leikkisä ja ilkikurinen. Joskus leikit kuitenkin menevät sillä liian totisiksi ja jos aikuiset koirat "komentavat" sitä nätisti, saattaa se rähähtää takaisin kuin pahainen teini eikä väisty koskaan. Olen täysin varma, että tästä nartusta tulee vielä temperamenttinsa vuoksi se lauman johtaja-koira, kunhan se tuosta varttuu ja kasvaa. Toki Aradia osaa myös olla kiltti ja suloinen pusuttelija, sitä se onkin suurimman osan ajasta.

Vahtimisen ja vartioinnin suhteen Aradia on tarkka ja järkähtämätön. Jo 3kk iässä se juoksi yksinkin aidalle haukkumaan ja vartioi tehokkaasti, jos joku kulki pihan ohi. Aradia ei vaikuta pelkäävän eikä varovan yhtään mitään, sen rohkeus on jotain käsittämätöntä ja on vähän siinä rajalla, että onko sitä rohkeutta jo himpun verran liikaa. Rohkeuden vuoksi sen kanssa on kuitenkin helppo liikkua eri paikoissa ja sen voi luottaa ilmoittavan jokaisesta vähänkin epäilyttävästä toiminnasta kodin läheisyydessä.

Mistä Aradia on saanut nimensä? Kuun ja noitien jumalatar Dianan tytär Aradia on noitien naispuolinen messias, joka laskeutui maan päälle kertomaan noituudesta. Aradia oli ensimmäinen noita ja näinollen noitien kuningatar, myös Aradiasta tuli kuun ja noitien jumalatar kuten äidistään Dianasta. Lisäksi hän oli kaikkien vainottujen, lainsuojattomien ja jumalattomien suojelija. Koska Lilith nimettiin ensimmäisen naisen mukaan, nimettiin pikkusisko Aradia sitten ensimmäisen noidan mukaan.

Aradian kasvattajan löydät täältä https://www.kennellittlefreaks.com/